Kotirintamalla ryskyy.

"Tykkimies Koivisto. Te lähdette panssariyksikön kans tiedustelemaan. Lähtö on puolen tunnin pääst."

Näin sanoin yhdelle alaisistani. Olimme liittyneet viikon mittasen metsäleirin lopuilla läheisen panssariosaston mukaan harjoituksiin ja kouluttava yliluutnanttimme oli määrännyt minut alikersanttina valitsemaan yhden säämiehistä liittymään tulevaan tiedusteluharjoitukseen. Välitin siis tiedon eteenpäin ja nakitin edellämainitun tykkimiehen hommaan, sillä kukaan ei ollut tyypillisesti ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. Koivisto ei näyttänyt järin ilahtuneelta nakista, luultavasti koska oli ainoa ketä joutui lähtemään tiedustelemaan. Mies kuitenkin totteli käskyä ja jäi telttaan istumaan aikaa tappamaan.

Kävin ulkona varmistamassa, että muut olivat tehtäviensä tasalla, mutta kun palasin takaisin oli tunnelma teltassa jotekin muuttunut. Yliluutnantti lepäsi matkasängyllään omissa oloissaan, kuten yleensä, mutta säämiehet olivat vaitonaisen olosia. Koivisto etenkin oli vaiti ja oli lopettanut vihkoonsa raapustamisen. Mies oli vähän turhankin hiljaa, nyt kun tarkastelin häntä tarkemmin; se vain istui kädet polvillaan telttapatjansa päällä ja tuijotti maahan pää painuksissa. Vihko oli auki tämän vieressä ja kynä lepäsi sen päällä. Mikähän mieheen oli mennyt? Ei kai antamani nakki ollut vaan käynyt liiaksi sen hermoille? Reaktio pisti mietityttämään, mutta en tehnyt asialle mitään vielä. Kun Koivisto oli ollut aloillaan kuin patsas melkein 20 minuuttia, päätin perehtyä asiaan tarkemmin.

"Koivisto. Tulisitteko ulos hetkeks?" sanoin havahduttaen miehen. Se tuijotti minua hetken ja räpäytti laiskasti silmiään ennen kuin nyökkäsi ja kampesi itsensä ylös. Johdatin tykkimiehen pienen matkan päähän teltasta ennen kuin avasin suuni.

"Tota, ei kai vaan toi nakki ole mitenkään ylivoimanen?" kysyin varovaisen uteliaana, pitäen Koiviston reaktiota tarkasti silmällä. Tämä ei katsonut päin vaan hautasi katseensa jalkojemme alla kasvavaan sammaleeseen ja kurtisti kulmiaan.

"Ei ei. Ei se siit johdu." tämä aloitti ja hieraisi kasvojaan. Hän nosti katseensa ja suuntasi sen jonnekin metsän syvyyksiin. "Sain vaan kuul huonoja uutisia kotopualest..." tämä jatkoi ja huokaisi. Nyökyttelin hiljaa ymmärtämisen merkiksi. Kysyin pystyisikö se suorittamaan annettu käsky huomatessani sen kostuneet silmät ja tämä vastasi pystyvänsä. En siis ruvennut kyselemään sen enempiä vaan johdatin tykkimiehen takaisin teltalle.

Myöhemmin sain selville, että Koiviston vanhemmat olivat eronneet.