Toivo vapahduksesta

Tähänkö ollaan tultu? Miten ihmeessä jouduin tähän tilanteeseen? Eihän tässä pitänyt näin käydä, ei ollenkaan! Ei olisi ikinä pitänyt lähteä. Mitäköhän minäkin ajattelin?
No, eihän sitä silloin tullut mitään ajateltua kun huusin kurkku suorana kyläläisten joukossa, julistaen sotaa viholliselle yhtenä suurena suuna. Shamaani oli karjunut kuolemaa isättömille äpärille, jotka kehtasivat tunkeutua maillemme, ja kylämme päällikkö oli käskenyt kynnelle kykenevien miesten tarttumaan aseisiin. Siinä sitä tuli muiden muassa varustauduttua taisteluun, silmät liekkiä lyöden ja kirouksia viholliselle ärjyen.

Mikä se oli?! Jossakin rasahti! Eivät kai ne ole vielä täällä? Ei olisi ikinä pitänyt lähteä tähän hulluuteen mukaan. Voisin olla turvassa kaukana täältä, jossakin turvallisessa paikassa rakkaimpieni luona. Mutta ei miehen sopinut taistoa karttaa. Pelkureiden ja naisten touhua. Mutta kun minua pelottaa niin paljon! Pääni halkeaa kohta. Kypäränikin hiertää ja suussa maistuu veri. On niin kovin kylmä...

Kaikki oli alkanut niin hyvin. Olin saanut monta lovea miekkaani vihollisten kaatuessa sen mahtiin. Toverini pärjäsivät yhtä loistavasti. Olimme niin lähellä voittoa! Tai ainakin niin luulimme. Vähenevien vastustajiemme juostessa epätoivoisena pakoon taisteluintomme oli kasvanut entisestään ja olimme juosseet perässä hurmoksesta ulvoen kuin susilauma. Se oli niin mahtavaa! Janosin verta! Sitten korviin kantautui mitä oudointa meteliä. Mäen takana harmaa joukko seisoi meitä vastassa ja jokainen mies lauloi oudointa laulua mitä olen ikinä kuullut. Mitä Odinin parran nimeen he oikein aikoivat? Seisoivat vain siellä ja mylvivät kuin sairaat lehmät. Sitten taivas pimeni yllättäen. Nuolia alkoi sataa taivaan täydeltä ja kaatoi monta meistä. Riemu vaihtui kauhuun. Oli painajaismaista katsoa tovereidensa kaatuvan maahan mustien nuolten peitossa. Pakenin teurastusta kauhuissani kammottavan laulun raikaessa tappavan sateen keskellä. Meistä ei ollut mitään vastusta niille luonnottomille hirviöille.

Taas rasahti! Mikä ihme siellä--voi ei! Kuulen askelia! Sieltäkö ne nyt tulevat? Ei, kauris se vain siellä meni. Huh, ehdin jo pelästyä. Ai! Olkaani koskee niin paljon! Ei olisi pitänyt liikahtaa. Tuo pirun nuoli pitää saada pois jotenkin, mutta siihen ei voi koskea. Koskee niin paljon, että melkein pyörryttää. Olenkohan ainoa, joka selvisi siitä helvetistä? Oli miten oli, en ole Valhallaa ansainnut. Mokomakin pelkuri! Minun olisi pitänyt jäädä sinne ja taistella kuten miehen pitää! Jumalat armahtakoot surkean sieluni...

Mitä? Taas askeleita! Ja nyt niitä on paljon. Onko tuo laulua? Kautta jumalien, sieltä ne nyt tulevat! Tuosta luonnottomasta sävelestä ei voi erehtyä! Mitä minä teen?! En voi vain istua tässä ja antaa niiden huomata minua. En voi juostakaan, kun jalkani eivät enää jaksa. Keuhkojani polttaa kaiken kukkuraksi. On pakko taistella. Missä miekkani on? Tuossa! Täytyy päästä ylös. Kestäkää vielä hetki, rakkaat jalat. Yllätän ne äpärät kun ne pääsevät lähelle. Ehkä saan lunastettua paikkani kaatuneiden toverieni joukossa, jos vien osan noista laulavista jousista mukanani manan majoille...


--Tarina on Verjnuarmun Laalavat Jouset -biisin inspiroima--