Kirjoittamisen tie lapsuudesta aikuisuuteen

Olipa kerran, olipa toisenkin. Ehkä kolmannen tai neljännenkin, muttei viidennettä kumminkaan...Siinäpä esimerkkiä kirjoittamisesta kerrakseen.
Kirjoittaminen on tavalla tai toisella verrannollista muuhun kuvalliseen ilmaisuun, toteutettiin se sitten kynällä, pensselillä, sormella tai hiilen palasella. Erona piirtämiseen ja vastaavaan on se, että kirjoittamisen lopputulos on aina samanlaista: kirjaimia ja sanoja jos jonkinmoisessa rivissä. "Piirretään sanoja" kuten muistan jostain kuulleeni.
Meikäläisellä kirjoittaminen alkoi jo pienenä penskana epämääräisten kuvioiden töhertelemisenä paperille, pahville ja joskus myös lattioille ja seinille (ja siitäkös vanhemmat tykkäsivät...). Jahka ikää karttui ja kivaa jälkeä jättävä muste- tai lyijypötkö alkoi käymään tutuksi Vesku-poijan sotkut alkoivat muistuttamaan jo elävää elämää esittäviä kuvioita ja muotoja. Hyvin karuja sellaisia, mutta jostainhan sitä on alettava. Näistä pikkupojan luonnoksista sitten aikanaan harjoittelun ja opettelun myötä jaloistuivat kaksi luomisen taitoa; kirjoittaminen ja piirtäminen. Peruskoulun aikana kumpainenkin kehittyivät omilla tahoillaan, joista piirtäminen oli paria askelta edellä. Toiselle opintoasteelle siirryttäessä allekirjoittaneen luonnostaan vilkas mielikuvitus ja kiinnostus fantasiakirjallisuutta kohtaan herätti halun tuottaa omaa tekstiä. Eräänkin kirjoitustehtävän opettaja merkitsi vain suoritetuksi, koska olin vääntänyt kymmenen sivun mittaisen tarinan kahden sivun sijaan. "Osoittaa harrastuneisuutta." luki opettajan arvostelun lopussa, kommentti joka ei suinkaan hillinnyt intoa. Ajan mittaan on kaikennäköistä tekstiä ilmestynyt, pääösin oman mielikuvituksen tuotoksia.
Mitenkä kirjoittamisen rooli sitten tulee vastaisuudessa muuttumaan, siitä en osaa sanoa. Tiedän vain sen, että tarinoiden keksiminen ja kirjoittaminen on kuvallisen ilmaisun ohella kivaa.